Suomi ei pystynyt parhaaseensa tänä vuonna

(English version is here)

(29-07-00  by Mixal)   Suomen maajoukkueella oli paljon puolustettavanaan tämän vuoden MM-kisoissa. Olihan se voittanut kaksi peräkkäistä hopeamitalia ennen Pietarin kisoja. Mutta silti, fanit vaativat maailmanmestaruutta. Siispä näytti siltä, että päävalmentaja Hannu Aravirralla olisi erittäin vaativa tehtävä edessään.
    Hänelle tilanteen teki vielä vaikeammaksi kova kritiikki, mikä hänen pelaajavalintojaan kohtaan kohdistui. Aravirta oli mm. jättänyt pois hyökkääjät Kai Nurmisen, Janne Ojasen ja Timo Pärssisen. Edellä mainitut kolme kuuluivat ilman muuta viime kauden SM-liigan parhaimmistoon. Suomella ei siis ollut parasta mahdollista hyökkäystään Pietarin kisoissa. Sen sijaan pakkikalusto näytti varsin lupaavalta. NHL:stä joukkuetta vahvistamaan saapuivat Jyrki Lumme, Janne Niinimaa, Jere Karalahti ja Aki Berg. Kun tähän yhdistettiin vielä kotimainen huipputrio Lydman, Nummelin ja Niemi, puolustus näytti kovimmalta sitten Naganon olympiakisojen. Maalia vartioimaan oli nimetty kolmikko Sulander, Toskala ja Nurminen. Etukäteisveikkailuissa maalivahtipeliä pidettiin yhtenä Suomen vahvuuksista.
    Suomi oli sijoitettu alkulohkoon B Itävallan, Italian ja Slovakian kanssa. Lohkon piti olla helppo nakki puolustavalle hopeamitalistille, näin ainakin Suomessa uskottiin. Taas kerran totuus paljastui hieman toisenlaiseksi. 6-0 avausvoitto Italiasta sai jatkoa kirvelevien tasapelien muodossa.
    Trendi tuntui jatkuvan negatiivisena ylemmässä loppusarjassa. Suomi joutui F-lohkoon yhdessä Kanadan, Tshekin, Italian, Norjan ja Slovakian kanssa. Ensimmäinen peli oli Kanadaa vastaan. Suomi otti nöyryyttävän 1-5 selkäsaunan pelaten turnauksen kenties huonoimman pelinsä. Missään ei onnistuttu. Sulander oli katastrofaalinen maalissa, kova ja kokenut NHL-tason puolustus teki tukuittain helppoja virheitä ja hyökkäyspäässä onnistuttiin tekemään vain yksi vaivainen maali. Tässä vaiheessa moni oli jo sitä mieltä, että Aravirran aika päävalmentajana oli ohitse. Peli Kanadaa vastaan jäi myös Ari Sulanderin kohdalla turnauksen viimeiseksi, ja ehkä myös maajoukkueuran viimeiseksi.
    Sitten tapahtui ihme. Kolmen huonon pelin jälkeen joukkue pystyi jotenkin palautumaan tasolleen. Toskala pistettiin maaliin ja hänen avullaan Suomi teki selvää Tshekeistä äärimmäisen tärkeässä ottelussa. Petteri Nummelin hääri kentän kuninkaana keräten pisteet 2+1. Tshekki oli tappiostaan huolimatta lohkon ykkönen ja Suomi toinen ailahtelevista esityksistään huolimatta.
    Puolivälierissä vastaan asettui tuttu vihollinen, Ruotsi. Suomalaisten odotukset olivat korkealla Tshekki- ja Norja-pelien hyvien esitysten jälkeen. Suomi taistelikin urheasti ja palkittiin 2-1 voitolla ruotsalaisista. Toskala oli maalissa erinomainen ja Suomen voitto verivihollisesta palautti jälleen fanien uskon mestaruuteen. Paikka välierissä oli selvä.
    Turnauksen suurin yllättäjä, Slovakia, asettui Suomea vastaan välierissä. Voittaja jatkaisi finaaliin, häviäjä tippuisi pronssiotteluun. Slovakia näytti, että kaikki yllätykset eivät olleet vielä käytetty, ja voitti Suomen 3-1 edeten sensaatiomaisesti finaaliin Tshekkiä vastaan. Suomalaiset aliarvioivat kyvykkäät vastustajansa ja todisti viimeistään nyt kaikki epäilijät vääriksi. Suomen kohtaloksi muodostui pronssiottelu kanukkeja vastaan.
    Pronssiotteluun Aravirta teki huomattavan muutoksen. Välierissä hieman epäonnistunut Toskala sai väistyä, ja MM-kisadebytantti Pasi Nurminen pääsi vihdoinkin pelaamaan. Yleisesti pronssipelin merkitystä ei pidetty niin tärkeänä, ovathan suomalaiset jo nykyään tottuneet menestykseen aivan eri tavalla kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Mutta ainakin joukkue halusi näyttää, olihan juuri Kanada nöyryyttänyt Suomea oikein kunnolla joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Suomi voitti kuin voittikin tiukan pelin lopulta maalein 2-1. Ratkaisevan osuman niittasi Marko Tuomainen ottelun kolmannessa erässä. Nurminen ehti ainoassa pelaamassaan ottelussa näyttää, että hän oli Suomen paras maalivahti tässä turnauksessa.
    Petteri Nummelin, Niko Kapanen ja Jukka Hentunen valittiin Suomen parhaiksi pelaajiksi turnauksessa. Nummelin valittiin myös koko turnauksen parhaaksi puolustajaksi sekä pääsi 1. tähdistökentälliseen. Hän sai myös ensi kaudeksi NHL-sopimuksen, pitkälti tämän turnauksen hyvien näyttöjensä perusteella. Suomen suurin pettymys tänä vuonna oli ehdottomasti maalivahtipeli. Etukäteiskaavailuissa vahvuudeksi arvioitu osa-alue muodostuikin lopulta heikkoudeksi. Jälkeenpäin Aravirtaa kritisoitiin päätöksestä päästää Nurminen pelaamaan vasta viimeisessä ottelussa. Hän olisi tietysti voinut loisto-otteillaan pelastaa Suomelle finaalipaikan. Eniten kehuja Suomen joukkueesta keräsi nelosketju, jossa pelasivat Hentunen, Kapanen ja Lind. He aloittivat turnauksen neljäntenä hyökkäysvitjana, mutta hyvien peliensä ansiosta nousivat pian Suomen ykkösketjuksi. Itse asiassa he olivat ainoat pelaajat, jotka pystyivät pelaamaan samalla, hyvällä tasolla turnauksen alusta loppuun.

SUOMALAISET MAALIVAHDIT NOUSEMASSA NHL:AAN

(English version is here)

(19-07-00  by FlyBear; translation by Jaza)   Suomesta siirtyi '80 ja '90- luvuilla NHL:aan useita huippuhyökkääjiä, kuten Jari Kurri ja Teemu Selänne. Samaan aikaan joukko puolustajia Reijo Ruotsalaisesta Teppo Nummiseen on niittänyt mainetta NHL-areenoilla. Jostain syystä vain suomalaiset maalivahdit eivät ole menestyneet taala-kaukaloissa. Vain Jarmo Myllys, Kari Takko, Jari Kaarela ja Hannu Kamppuri ovat pelanneet NHL:ssa avauskentällisissä. Myllys ja Takko edustivat (joskin vaatimattomasti) parasta menestystä, jota suomalaiset maalivahdit ovat esittäneet NHL:ssa.

Samaan aikaan kaikki muut johtavat Euroopan jääkiekkomaat ovat tuottaneet vähin- tään yhden ykkösmaalivahdin NHL- joukkueisiin. Tsekistä tulevat Dominic Hasek ja Roman Turek, Ruotsista Pelle Lindbergh ja Tommy Salo ja Venäjältä Nikolai Khabibulin (puhumattakaan legendaarisesta Vladislav Tretjakista), josta olisi tullut NHL-tähti, mikäli poliittinen ilmapiiri olisi ollut siihen suotuisa). Jopa taidoiltaan vaatimattomammat eurooppalaiset Tommy Söderström, Mikhail Shtalenkov ja Petr Skudra ovat niittäneet menestystä NHL:ssa saman verran tai enemmänkin kuin Takko ja Myllys.

Vuosien saatossa Suomella on ollut maalivahteja, jotka ovat olleet arvostettuja eurooppalaisissa joukkueissaan sekä pelaamissaan arvokisoissa. Kuitenkaan maailmanluokan maalivahtipeli ei ole ollut leimallista Suomessa. Urpo Ylönen oli ensimmäinen kansainvälistä arvostusta saanut maalivahti. Hän edusti Suomea 3. olympialaisissa ja 8. mm-kilpailuissa. Kaikkiaan hän pelasi 188 maaottelua. Hänet valittiin vuoden-68 Grenoblen talviolympialaisten kakkos- tähdistöön sekä vuoden-70 maailmanmestaruuskilpailuissa parhaaksi maalivahdiksi. Ylönen on jäänyt ihmisten mieliin taistelevana leijonana, vaikka venäläiset, ruotsalaiset. tsekit, ja kanadalaiset yleensä ryöpyttivät suomalaisia. Ylösen ollessa parhaimillaan häntä harkittiin NHL-kaukaloihin vaikka olikin astetta heikompi kuin ruotsalainen Leif "Honken"Holmqvist, puhumattakaan Tretjakista sekä muista NHL:n huippu- maalivahdeista.

Jorma Valtonen oli myös aikansa huippumaalivahti, mutta ei aivan yltänyt parhaimpien tasolle. Hänet valittiin vuoden 1972 maailmanmestaruuskilpailujen ykköstähdistöön. Hänenkin kohdallaan paras kansainvälinen esitys oli tappiollinen ottelu USA:aa vastaan Lake Placidin talviolympialaisissa 1980. '80 ja '90 luvuilla Jukka Tammi oli usein otteissaan haparoiva, mutta on kiistämättä menestynein maalivahti tärkeissä, kansainvälisissä otteluissa, mm. auttoi Suomea saavuttamaan kautta aikojen ensimmäisen arvokisa mitallin, Galgaryn olympialaisissa 1988. Hänen vahva esityksensä Neuvostoliittoa vastaan toi Suomelle hopeaa.

Jarmo Myllystä on usein pidetty parhaana suomalaisena maalivahtina, kuitenkin monien mielestä yliarvostettu. Myllys on ollut jo pitkään sekä Suomen että Ruotsin sarjan parhaita maalivahteja. Hänellä on myös kansainvälistä menestystä. Suurin saavutus on vuoden 1995 maailmanmestaruuskilpailujen kultamitalli, jossa Suomi voitti finaalissa isäntämaa Ruotsin 4 -1. Hän oli viimeinen lukko pienen, muta pippurisen puolustuslinjan takana. Myllykselläkin on ollut vaikeaa saada arvostusta rapakon takana. Hänen uransa vaikeimmat hetket osuivat aikaan, jolloin hän pelasi Minnesotassa ja San Josessa. Hänen suurimmat erehdyksensä kansainvälisissä peleissä ovat olleet Venäjää ja Kanadaa vastaan. Viimeisempänä Pavel Bure nöyryytti häntä viidesti välierässä Naganon olympialaisissa 1998. Pronssipelissä, jossa Suomi yllättäen kukisti Kanadan, Suomen maalia vartioi Ari Sulander, joka nosti hänet suurien maalivahtien joukkoon. Suomalaiset ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan mitalleista kisoissa kuin kisoissa. Myös suomalaisten maalivahtien arvostus on sitä myöten noussut.

Vuosituhannen vaihtuessa Suomen jääkiekkoilussa on tapahtumassa muutos. NHL:n laajentuessa varataan yhä enemmän maalivahteja Suomesta. Jotkut heistä eivät saa koskaan mahdollisuutta pelata siellä ja jotkut kokevat Markus Kettererin kohtalon ja pääsevät pelaamaan vain alasarjoissa. Jos nämä lahjakkuudet jalostuvat ja saavat itseluottamusta, niin pian nähdään NHL:ssa läpimurron tehnyt suomalainen maalivahti. Tässä valossa on mahdollista, että 3-5 vuoden päästä näemme NHL:ssa useita suomalaisia maalivahteja, jotka kmenestyvät joukkueissaan. Esimerkiksi Mika Noronen ja Ari Ahonen, jotka varattiin ensimmäisellä kierroksella. Kysymys kuuluukin: Kuinka monta suomalaista maalivahtia NHL:ssa nähdään ja kuinka pian tämä tapahtuu?

Tulevia suomalaisia NHL- toivoja ovat: Miikka Kiprusoff (San Jose), Mika Noronen (Buffalo), Vesa Toskala (San Jose), Antero Niittymäki (Philadelphia), Ari Ahonen (New Jersey), Mika Lehto (Pittsburgh) ja Kristian Antila (Edmonton), lisäksi listalta puuttuu Jokerien 24- vuotias Pasi Nurminen, joka pelasi loistokkaan kauden SM- liigassa, olisi luullut herättävän kiinnostusta NHL-seuroissa. Seuraavaksi käymme läpi näitä huippulupauksia

Miikka Kiprusoff oli kauan veljensä Markon (Montrealin ex-puolustaja) varjossa. Jani Hurmeen loistopelien vuoksi, hän ei saanut paljoakaan peliaikaa TPS:ssa, niinpä hän siirtyi Tukholman AIK:hon kaudeksi 96-97, se oli parasta, mitä tämä Sharksin vuoden '95 viidennen kierroksen varaus teki. Nopeassa ajassa hän auttoi joukkueensa parhaaseen sijoitukseen vuosiin. Seuraavana vuonna AIK palasi jälleen sarjan häntäpäähän, mutta Kiprusoff piti tasonsa samana ollen jälleen yksi parhaista maalivahdeista. Kaudeksi 98-99 hän palasi takaisin Turkuun ja TPS:aan, vaikka AIK olisi halunnut pitää tähtensä. Hurmeen lähdettyä IHL:aan avautui Kiprusoffille tilaisuus näyttä Suomalaisille minkälainen mies hän oikeastaan oli. Hän pelasi hienon runkosarjan ja play offseissa hän auttoi joukkueensa Suomen mestaruuteen ja hänet valittiinkin arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän esiintyi myös Suomen MM-hopeaa saavuttaneessa kisajoukkueessa. Hänen hyvät otteensa herättivät kiinnostusta myös rapakon takana. Kesällä 1999 San Jose Sharks solmi sopimuksen hänen kanssaan. Hän pelasi Sharksin farmijoukkue Kentucky Thoroughbladesissa AHL-liigaa, jossa hän jakoi peliajan ruotsalaisen Johan Hedbergin kanssa. Kauden edetessä hän sai suuremman huomion kuin ruotsalainen virkaveljensä. Kiprusoffilla on hyvä tekniikka, nopeat refleksit sekä hyvä sivuttaisliike. Hän oppi nopeasti sopeutumaan pieneen kaukaloon. 23-vuotias Kiprusoff on valmis kohtaamaan NHL:n kovat haasteet.

Vaatimattoman alun jälkeen on Buffalon vuoden '97 ensimmäisen kierroksen varaus Mika Noronen ottanut paikkansa AHL:n parhaimpien maalivahtien joukosta. Joidenkin mielestä jopa liigan paras. Hänet valittiin tänä vuonna vuoden tulokkaaksi AHL:ssa, mikä on suuri kunnianosoitus hänen saavutuksistaan. Aluksi epäiltiin hänen kestävyyttään, mutta 18 peräkkäistä peliä Rochesterissa puhuivat toista kieltä, kunnes väsynyt nuori maalivahti päästi kaksi helppoa maali vieraspelissä Philadelphia Phantomsia vastaan, ja hänet vaihdettiin kesken pelin Kirk Daubenspeckiin. Sittemmin hän on jatkanut loistavia otteitaan. Lyhyen AHL-uransa aikana hän on osoittanut kykyä olemalla tasaisen varma sekä tekemällä loistavia torjuntoja. Rochester on yksi liigan parhaista puolustavista joukkueista, silti heilläkin on huonot hetkensä, jolloin erityisesti Noronen on noussut esiin kyvyillänsä ja on pitänyt joukkuettaan pystyssä. Ainoa este Norosen pikaiselle NHL-debyytille on Buffalon ennestään jo loistavat maalivahdit Dominic Hasek ja Martin Biron. Todennäköistä on, että Noronen pelaa ainakin vuoden vielä AHL:ssa, jossa hänestä jalostuu hyvä aisapari Bironille.

Toisin kuin Kiprusoff ja Noronen on Jani Hurmeen mahdollisuudet päästä vakiomiehistöön Ottawassa hieman taantuneet siitä, kun hän allekirjoitti sopimuksen seuran kanssa. Hänen kehittymisensä on kestänyt odotettua kauemmin. Kuitenkin hän on siinä pisteessä, että voisi ansaita paikan auringossa (hän puki Ottawan paidan muutamassa pelissä, mutta ei pelannut peliäkään). Hurmeen odotettiin nopeastikin nousevan Ottawan miehistöön, kun hänet varattiin vuoden 1997 draftissa toisella kierroksella (numerolla 58). Hän aloitti kiekkoilun turkulaisessa Kiekko-67:ssä, josta hän siirtyi TPS:aan kaudeksi 1995-1996 ja hetkessä hänestä tuli yksi Euroopan parhaista maalivahdeista. Hän teki pian sopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa, joka lähetti hänet välittömästi IHL:aan kehittymään. Pian Hurmeen nousujohteinen ura hiukan loiveni. Muutama kauden ensimmäisistä peleistä ei oikein sujunut ja hän menetti ykkösvahdin paikkansa ruotsalaiselle Johan Hedbergille. Sen jälkeen Ottawa siirsi hänet Indianapolisiin, jossa hän pelasi vain satunnaisia otteluita. Matka jatkui seuraavaksi Cincinnattiin ja lopuksi Grand Rapidsiin. Samalla aikaa hän putosi pykälän Hockey Newsin ranking-listalla. arina viime kautena on Hurme löytänyt jälleen tasonsa ja itseluottamuksen ja hänestä on kiistatta tullut IHL:n paras maalivahti. Vesa Toskala oli kaudella '98-'99 yksi parhaista SM-liiga vahdeista. Hänen varmat otteensa toi hänelle paikan myös maajoukkueeseen. 23-vuotias lupaus allekirjoittikin sopimuksen San Jose Sharksin kanssa kaudelle 2000-2001. Sharks halusi pitää miehen vielä Euroopassa, joten viime kausi kuluikin Ruotsin pääsarjan Färjestad BK:ssa. Kausi ei mennyt aivan nappiin Färjestadin kuin Toskalankaan osalta (joukkue sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja putosi ja play offsien ensimmäisellä kierroksella). Kaikesta huolimatta kuumaverinen maalivahti omaa kaikki mahdollisuudet päästä NHL:aan, mikäli pystyy pitämäänpäänsä kylmänä ja on valmis farmiliigan haasteisiin.

Kiistämättä Suomen ehkä suurin lupaus tällä hetkellä on vasta 19-vuotias Antero Niittymäki. Hän on legendaarisen Vladimir Jursinovin 'akatemian' kasvatteja. Philadelphia Flyersin Euroopan kykyjenetsijä Inge Hammerström suositteli häntä vuoden 1998 varaustilaisuuteen. Pari vuotta on kulunut ja tästä varauksesta on muodostunut todellinen jalokivi. Niittymäki on saavuttanut SM-liigassa meriittejä, joihin moni ei olisi uskonut nuoren kaverin pystyvän. Vuonna 1999 Niittymäki esiintyi edukseen Flyersin tulevaisuuden lupausten leirillä. Ennen kauden 1999-2000 alkua TPS:n ykköstorjuja Fredrik Norrena loukkaantui harjoitusottelussa ja tämä tiesi kakkos maalivahdin paikkaa Niittymäelle. Kauden alkaessa Kimmo Lecklin torjui TPS:n maalilla, mutta nopeasti tämä joutui luovuttamaan paikkansa tälle tulevaisuuden lupaukselle. Hänestä ei tullut vain TPS:n ykkösmaalivahtia vaan pian häntä pidettiin jo valtakunnan parhaana torjujana (itse Jari Kurri valitsi Niittymäen kauden puolivälissä parhaaksi pelaajaksi). Kaikki jääkiekkoa seuraavat olivat hämmästyksissään hänen salamannopeasta hanskakädestään ja kyvyistään lukea peliä. Jos jotain heikkouksia hänestä etsitään, niin se on mailapeli. Pärjätäkseen Pohjois-Amerikassa hänen täytyy myös uskaltaa tulla maalistaan enemmän ulos ja osallistua peliin.

Niittymäki oli nuorten MM-kisoissa Suomen ykkösmaalivahti. Hyvän alun jälkeen hän kompuroi ja jakoi mitalipelien torjuntavastuun Ari Ahosen kanssa. Joulutauon jälkeen Niittymäen peliaika TPS:ssa väheni. Norrena torjui pääosan peleistä, mutta kun Niittymäki pelasi, olivat hänen otteensa edelleen varmoja. Niittymäen saldo runkosarjan päätyttyä oli seuraava: torjuntaprosentti 93, päästettyjen maalien keskiarvo 2.15/ottelu, kolme nollapeliä ja kaksi yli 30. torjunnan ottelua. Kun mitalipelit alkoivat joutui Niittymäki aloittamaan vaihtopenkillä. Norrenan haparoidessa toisessa ottelusarjassa sai nuori Niittymäki jälleen tilaisuutensa. TPS voitti kolme seuraavaa ottelua näytöstyyliin Niittymäen tehdessä uskomatonta torjuntatyötä. Finaaleissa jokereita vastaan hänen torjuntaprosenttinsa oli 94,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,68 maalia/ottelu. Ainoastaan yhden SM-liiga kauden jälkeen Philadelphia Flyers haluaisi hänet AHL:aan kehittymään. Hänellä on pitkätie taivallettavana, jotta hän jonain päivänä ohittaisi Brian Boucherin ja Maxime Oulletin, mutta hänen uransa on mennyt raketin lailla ylöspäin olisi väärin sanoa, että se olisi mahdotonta.

Ennen Niittymäen läpimurtoa pidettiin Ari Ahosta lupaavimpana nuorena maalivahtina. Ahonen, jonka New Jersey Devils varasi ensimmäisenä vuoden 1999 varaustilaisuudessa. Jotkut pitivät tätä valintaa kyseenalaisena, koska kykyjenetsijät sijoittivat hänet vasta kolmannelle kierrokselle. Ahosella oli myös kannattajansa etenkin sen jälkeen, kun hän johti Suomen alle 18-vuotiaiden maailmanmestariksi 1999. Hän siirtyi täksi kaudeksi JYP:stä HIFK:oon: Hän jakoi torjuntatyöt HIFK:ssa amerikkalaisen Parris Duffusin kanssa. Hänen torjuntaprosenttinsa oli tulokaskaudella erinomainen ja hän oli maalivahtien eliittiä. Nuorten MM-kilpailuissa hän jakoi torjuntatyöt yhdessä Antero Niittymäen kanssa. Play offseissa HIFK kuitenkin luotti Duffusiin. Kaiken kaikkiaan Ahonen pelasi luotettavasti koko kauden, joskaan ei ollut niin häikäisevä kuin Niittymäki, joka pelasi kuitenkin Suomen parhaassa joukkueessa (ehkäpä koko Euroopan parhaassa). Pitkällä tähtäimellä Ahosen kurssi on oikeassa suunnassa, vaikka tuskin Martin Brodeur helpolla luovuttaa ykköstorjujan asemaa lähitulevaisuudessa.

Edmonton Oilersin varaus Kristian Antila (1998 numerolla 113) oli piireissä korkealle noteerattu pelaaja. Ennen kauden alkua moni povasi hänelle menstystä. Ehkä hän vielä vastaa noihin odotuksiin, mutta hän on jäänyt Ahosen ja Niittymäen varjoon. Täksi kaudeksi Ilves hankki Pasi Kuivalaisen Toskalan tilalle ja Antilasta tuli kakkosvahti. Niin Ilves kuin Antilakin pelasi vaatimattoman kauden. Hän sijoittui maalivahtien tilastossa vasta sijalle 25.

Mika Lehto (Pittsburghin varaus vuodelta 1998) on taistellut pelipaikastaan Porin Ässissä siitä lähtien, kun Pasi Kuivalainen siirtyi Ilvekseen. Viime kaudella Ässissä oli kolme maalivahtia: Lehto, Timo Leinonen sekä kanadalainen Jim Hrivnak. Heistä paras oli Hrivnak (torjunta% 91,3 päästetyt maalit 3.15/ottelu). Lehto pelasi 23 ottelua vaatimattomasti. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 86,2 ja päästettyjen maalien keskiarvo 4,75/ottelu. Täytyy kuitenkin muistaa, että Lehto on kokematon ja pelasi yhdessä liigan heikoimmista joukkueista. Ensi kaudeksi Lehto hakee ykkösmaalivahdin pelipaikkaa. Leinonen pelasi osittain 13. pelissä viime kaudella.

Express your opinion on Forum!!

---